torstai 28. maaliskuuta 2013

Pääsiäislöytö


Kävin töiden jälkeen hakemassa askartelutarvikkeita ja poikkesin samalla Sokoksessa, tai no lähinnä sinne Eurokankaaseen olin matkalla. Kun olin jo lähdössä pois törmäsin pääsiäistarvikkeiden alepöytään, noh, pakkohan se oli katsastaa. Löysin sieltä aivan ihanan suloisten pupumunien tarvikepakkauksen -50% ja ei tarvinnut kahta kertaa miettiä lähteekö se mukaan vai ei. Nyt siis saan neulahuovutella kaksi ihanaa pupumunaa pääsiäisen ratoksi. :)


Paketista on iloa myöhemminkin sillä mukana tuli kaksi kappaletta huovutusneuloja.

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Avaimenperä

Jostain muistui mieleeni tällainen avaimenperä ja aloin sitten tekemään moisia. Tehtiin myös sudareiden kanssa ja oppivat kaikki aika helposti. Näihin voi käyttää matonkude varastonsa.

Nyt yritän tehdä yksinkertaisen vaihe vaiheelta ohjeen sen enempiä sepustelematta.

Tämä avaimenperä kasvaa tehdessä ylöspäin pitkäksi madoksi ja voit tehdä siitä joko neliskanttisen tai pyöreän.

Neliskanttinen mato solmittuna lenkiksi.

Pyöreä hieman keskeneräinen mato.

Ensimmäinen vaihe.
 Leikkaa matonkuteista kaksi pätkää ja aseta ne kuvan osoittamalla tavalla avainlenksun kanssa.

Toinen vaihe.
Kolmas vaihe.









 Kolmas vaihe: nauha menee myötäpäivään seuraavan nauhan YLI.

Neljäs vaihe.



Viides vaihe.

















Kuudes vaihe.
Seitsemäs vaihe.




















Kahdeksas vaihe.

Ensimmäinen kerros on valmis. Seuraavat kerrokset tehdään samalla tavalla. Jos haluat pyöreän madon teet kaikki kerrokset samaan suuntaan, tässä esimerkissä siis myötäpäivään. Jos taas haluat neliskanttisen madon teet joka toisen kerroksen myötä- ja joka toisen vastapäivään.

Tältä pitäisi madon hännän näyttää.
Voit viimeistellä nauhan haluamallasi tavalla tai olla viimeistelemättä. Madon toisenkin pään voi solmia avainrenksuun niin että madosta tulee lenkki tai sitten sen voi jättää suoraksi ja matonkuteiden päät voi vaikka jättää viimeistelemättäkin, mato kun ei lähde kovin helposti purkaantumaan itsestään.

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Ruokailuvälinepussi ja vehnäjauhobatiikkia

Teimme sudareiden kanssa ruokailuvälinepussit vehnäjauhobatiikilla koristellen. Tämä on todella helppo ja hieno kankaan koristelutapa. Ohjeet löytyvät täältä.

Tarvitset:
- Vettä
- Jauhoja
- Lääkeruiskun tms. kukaan ei myöskään kiellä käyttämästä esim. lusikkaa.
- Kankaan
- Kangasvärejä
- Siveltimen
- Silitysraudan
- Ylimääräistä kangasta suojaamaan silitysrauta mahdollisilta väritahroilta.

Ensimmäiseksi tehdään vesi-jauho seos. Seoksen pitää olla sen verran paksua jotta siitä jää kankaalle jauhokerros. Sitten seos laitetaan ruiskuun ja aletaan tekemään haluttuja kuvioita. Kuviot voivat olla ihan yksinkertaisia viivoin piirrettyjä tai sitten seoksella täyteen värjättyjä kuvioita.

Vesi-jauho seoksella tehdyt kuviot on rypistelty ja saatu halkeilemaan.

Kuvioiden annetaan kuivua kunnolla jonka jälkeen alkaa rypistely. Voit ottaa kankaan käsiisi ja rypistellä niin että jauhokuviot halkeilevat tai sitten voit ihan sormin painelemalla tehdä halkeamia. Värjätessä väri menee halkeamista kankaalle muttei vehnäjauhon alle.

Seuraavaksi alkaa kankaan värjäys. Pöytä kannattaa suojata mieluiten sellaisella materiaalilla joka imee itseensä mahdolliset läpi menevät maalit ja siten nopeuttaa kuivumista. Itse käytin tavallista pahvilaatikosta revittyä pahvia. Kangas kannattaa teipata tai neulata pahviin tai pöytään kiinni jotta värjäys on helpompaa.

Käytin EMO:n valmiita kangasvärejä ja ohensin sitä hieman vedellä. Maali oli pienen ohennuksen jälkeen todella helppo levittää. En kyllä edes kokeillut millaista väri olisi ollut laimentamattomana, mutta näytti sen verran kiinteältä että halusin hieman ohentaa.

Kangas kiinnitettynä pahviin ja maalattuna.
Kun kangas on kuivunut värjäyksen jälkeen tuleevehnäjauhokuvioiden poisto. Poisto tehdään yksinkertaisesti sormin nyppimällä tai vaikka ruokailuveistä apuna käyttäen. Tällöin alkaa kuvio jo paljastua.

Kuvio näyttää halkeilevalta tai kuluneelta kuivuneeseen jauhokuvioon tehtyjen halkeamien takia.

Laita silitysrauta lämpenemään kolmelle pisteelle. Värjätyn kankaan ja raudan väliin kannattaa varuiksi laittaa jokin kangas jottei mitään väriä kiinnity rautaan. Kuuma rauta kiinnittää värin kankaaseen jolloin siitä tulee pesun kestävä.

Varotoimenpide, kangas työn ja raudan välissä.

Kangas pestään vielä vedellä jotta loputkin vehnäjauhot lähtevät pois.

Kankaasta huuhdellaan loputkin vehnäjauhot pois vedellä.

Pesun jälkeen kankaan voi jälleen silittää jotta ompelu halutuksi tuotteeksi olisi helpompaa.

Silitä kangas hieman kostutettuna jolloin kangasta on helpompi lopputyöstää.

 Ompelin kankaan pussiksi ja yläreunaan laitoin kujan. Nauhaksi laitoin matonkudetta kun ei kotoa muuta löytynyt, mutta sudarit tekivät nyörin langoista pyörittämällä.

Valmis!
 Näin sain itselleni uuden ja omatekoisen ruokailuvälinepussin tuleville partioreissuille. Olen aika tyytyväinen lopputulokseen.

sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Maijun ja Kismon arkea

Kismo herkuttelee mustikanvarvuilla ja koivun oksilla.
Tänään mulla on hyvä päivä ja se tarkoittaa tällä kertaa sitä että puhkun energiaa ja tekemisen iloa. Jopa siivous tuntuu mukavalta tänään. Olisikin tarkoitus tehdä kunnon kevätsiivous ja järjestää kaappeja ja kaikenlaista.

Kismolle haluaisin hankkia tyttöystävän, tätä varten Kismo pitäisikin käyttää lääkärillä. Kertokaa ihmeessä jos teillä on hyviä vinkkejä kaneja kastroivasta eläinlääkäristä Turussa ja mielellään ei sitä kaikkein kalleinta. Kismosta viisastuneena saa myös antaa vinkkejä kääpiöluppien kasvattajista. Kismoa kun ei oltu kovin paljon käsitelty eikä opetettu sisäsiistiksi niin haluaisin jostain paremmasta paikasta hankkia tyttökaverin.

Oikealla omaekoinen heinälaari jonka alla vessalaatikko.
Taas kerran haluan yrittää josko Kismo oppisi vessalle. Yritän nyt sellaista tekniikkaa että pidän Kismon häkissään mahdollisimman paljon, jolloin se (toivottavasti) tajuaa että ei olekaan kiva että pissitään ja papanoidaan pitkin häkkiä ja että nurkassa on sitä varten vessalaatikkokin. En siis aio pitää pikkuista koko aikaa häkissä, vaan vain osan päivästä. Tähän asti Kismo on saanut mennä koko ajan pitkin huushollia niinkuin tykkää ja saa tulevaisuudessakin. Pesen ahkeraan pissat ja papanat vessalaatikkoon ja pyyhin pissat etikkavedellä.

Kismo tykkää välillä järsiä häkin metallisia pinnoja ja nyt yritin ensimmäistä kertaa sivellä niihin sitruunamehua laimentamattomana josko se olisi sen verran ikävä maku ettei tekisi mieli enää järsiä. Ja kyllähän se on toimikin ainakin täksi hetkeksi. Jes!


Nyt olisi aika hakea taas kouluihinkin. Tiedän mitä haluan seuraavaksi opiskella ja toivoisin pääseväni oppisopimuskoulutukseen. Olen istunut jo tarpeeksi koulun penkillä yhteen menoon ja olisi ihana pitää välivuotta tai opiskella juuri oppisopimuksella jolloin saisin tehdä enemmän töitä. Mielestäni olen saanut aika hyvän oven väliin jalkani tällä hetkellä ja voisin hyvinkin saada kaupungilta oppisopimuspaikan. On hyvä että tutustun jo moniin ihmisiin sillä he ovat minun tulevaisuuden suhteita työmarkkinoilla.

Välivuosi ei olisi kovin mukava vaihtoehto kylläkään tällä hetkellä, sillä en halua tehdä siivoojan tms töitä ja tiedän tarkalleen mitä seuraavaksi haluan. Seuraava suunta olisi siis nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tai yhteisöpedagogin koulutus. Ymmärtääkseni ovat sama asia(periaatteessa ainakin) mutta yhteisöpedagogi on AMK koulutus.

Tämmöistä minulle, mitäs sinulle? :)

tiistai 26. helmikuuta 2013

Levykulho

Kulhon tekeminen on helppoa ja hauskaa.

Olen jo pitkään ihastellut ja halunnut kokeilla tehdä vinyylilevystä kulhon. Nyt se päivä sitten vihdoin koitti ja olen ihan täpinöissäni! Tekeminen oli niin helppoa ja hauskaa että tekisi mieli tehdä monta lisää. Halusin tehdä melko laakean kulhon, joten kovin paljoa noita aaltoiluja ei tullut. Ei se kyllä minua haittaa, joskus vähemmän on enemmän. Ensi kerralla tekisin varmaankin sitten vähän kaposemman ja runsaammin aaltoilevan kipon tai suojaruukun.

OHJEET:
Lämmitä uuni 100-120 asteeseen. Aseta pellille esim. tyhjä tölkki jonka päälle laitat levyn.

Levy alkaa pehmitä melkein saman tien. Odota kunnes levy on lurpahtanut kunnolla, jotta muotoilu onnistuu.

Voit muotoilla levyn käsin, tai asettaa sen vaikkapa toisen kulhon sisälle tai miksei nurinperin olevan päällekin. Levy jämähtää yhtä nopeasti kuin pehmisikin joten ole nopea liikkeissäsi jotta lopputuloksesta tulee halutunlainen.

 Levy itsessään ei oikeastaan kuumene, mutta kannattaa kuitenkin laittaa jotkut sormikkaat varoiksi käteen. Itse laitoin kahdet neulesormikkaat päällekkäin enkä tuntenut lainkaan lämpöä niiden läpi. Levyn pehmeneminen alkaa reunoilta joten kannattaa odottaa rauhassa niin pitkään että se on tarpeeksi keskeltä asti pehminnyt.

Levyjä löytää monilta kirppareilta ja valinnan varaa keskustan tarran väreissä löytyy. Omasta lähikirpparista löytyi levyjä 2eurosta ylöspäin, joten ei kovin hintaviakaan välttämättä ole.


maanantai 18. helmikuuta 2013

Keväällä tapahtuu

Knit'n tag tapahtuma valtaa Turun Aurajoenrannan puut 18.5.2013. Itsekin osallistun työpaikallani tähän tempaukseen sillä onhan Juselius Taito ry:een kuuluva osasto. Tarkoituksena on neuloa tai virkata puihin erilaisia koristuksia. Näitä neuloksia voi tehdä myös paikan päällä ohjauksessa ja onhan meilläkin tulossa kursseja tätä varten. Kuvia aikaisemmista Knit'n tag tapahtumista löytyy helposti kuuklettimesta.

Aikainen lintu madon nappaa, Kädentaitomessut lähestyvät! Messut ovat 16.-17.3.2013, tapahtumassa on paljon käsityöläisten tuotteita sekä materiaaleja jotta jokainen voi nauttia käsitöiden rentouttavasta tekemisestä.

Betty Boop saapuu juhliin

 Pidimme ystäväni kanssa juhlat joihin pyysimme osallistujia pukeutumaan joksikin elokuvahahmoksi. Meitä tulikin paikalle mm. kissanaisia, prinsessoja, "jedihiiri"(jedi mikkihiiren korvilla), merirosvoa. Itse olin sitten Betty Boop, amerikkalainen lyhytelokuvien hahmo 30-luvulta.

Bettyssähän erikoisinta ja hankalinta on kasvojen tekeminen. Mekoksi kelpaa ihan perus punainen mekko, valkoinen sukkanauha, kultaiset rengaskorvakorut sekä rannekoru. Bettyllä on myös musta kiharainen tukka jonka voi toteuttaa myös peruukilla, mutta kun itse en niitä sitten löytänytkään mistään(vaikka niitä piti olla..) niin piti sitten ideoida enemmän.

Aloitetaan vaikka hiuksista, koska itsekin tein ne ensin. Ensin kiharsin hiukseni, se ei kuitenkaan oikein onnistunut, mutta toi ainakin hiukan ilmavuutta muuten latteisiin hiuksiini. Sen jälkeen värjäsin hiukseni spraymaalilla mustiksi. Maali oli hiuksille tarkoitettua ns. vappuväriä, joka teki hiukset tosi karhean oloisiksi. Värin levitimme ystäväni avulla kylpyammeessa kyykistellessäni. Väri on siitä hyvä että se lähtee helposti vedellä ja saippualla esim. juurikin ammeesta. Hiuksistakin se lähti parilla kolmella shampoopesulla eikä mitään jälkiä jäänyt hiuksiin. Kannattaa suojata iho vaikkapa pyyhkeellä, sillä ihosta se ei ihan niin helposti lähtenyt ainakaan iltaa varten, kyllä se sitten suihkussa hiuksien pesun yhteydessä lähti.

Värin löysin Cypershopista, n. 6€.
Hiusten jälkeen alkoi kasvojen laittaminen. Bettyn kulmakarvat ovat hyvin korkealla otsalla ja erikoisen muotoiset, tästä syystä alkoi omien kulmakarvojeni ahkera peittäminen. Hankin ihovahaa, joka on tarkoitettu kulmien peittoon sekä kaikenlaisten arpien yms. asioiden tekoon erilaisia rooleja varten. Omani löysin Pilapuodista Turun Puutorin laidalta, mutta saanee Punanaamiostakin, oli vain tällä erää loppu.

Jos omistat jonkinlaisen lastan, esim. maalien sekoitteluun tarkoitettua, niin käytä sitä. Itse en omista minkäänlaista lastaa joten käytin pikkulusikkaa. Otin vahaa varren päähän ja levittelin sitä  tasaisesti kulmien päälle. Vahaa kannattaa laittaa sen verran että karvat kunnolla peittyvät ja pysyvät vahan alla, muttei yhtään sen enempää. Annoin vahan mennä myös laajemmalle kuin vain karvojen päälle, mielestäni se meni niin tasaisemmin ja häivytti myös hiukan omien kulmien rajoja.

Kryolan special plastic eli ihovaha, 30g. Pilapuodista n. 11€
 Kun sain peitettyä kulmani vahalla alkoi varsinainen peittäminen öljypohjaisella meikillä. Ostin meikkini Punanaamiosta 6€:lla ja merkki on Grimas. Myyjät olivat todella mukavia ja auttoivat värin valitsemisessa. Väri kannattaa olla niin oman ihon väristä kuin mahdollista, tai jos haluaa olla mustavalkoinen Betty niin sitten tietenkin valkoista. Eli itse huomasin parhaaksi vaihtoehdoksi tuputtaa hennosti meikkisienellä kulmien päälle ja levittää siitä väri muualle kasvoihin. Seuraavassa "albiinokuvassa" kulmat näkyvät todella vähän ja kun laittaa loputkin meikit niin ei niitä paljoa tule huomattua.

Albiino. Koko kasvot meikattuna huulia myöten.
Grimas kasvomeikki.



















Tuo peittävä meikki on tosiaan öljypohjainen ja jättää kasvot vähän ikävän öljyisen oloiseksi ja puuterikin oli tosi vaikea levittää ettei kaikki maali lähtenyt mukana. En tiedä minkä moisia noita on että olisiko jotain erilaisia meikkejä jotka sopisivat tähän tarkoitukseen ja olisivat mukavampia käyttää. Illan jatkuessa huomasin myös että kulmat alkoivat rappeutua. Mahtoikohan olla niin että meikki ja ihovaha eivät sopineet yhteen vai mikä, mutta kulmat alkoivat halkeilla. Näitä halkeamia sai kuitenki hetkeksi paranneltua painelemalla sormilla. Vahahan pysyi kuitenkin vahamaisena loppuun asti, se ei kuivunut joten kulmia pystyi vielä muokkaamaan. Olisiko sitten kasvojen liike ja meikki yhdessä vahan kanssa ollut liikaa. Jotenkin uskoisin siihen että meikki ja vaha eivät sopineet yhteen.

Ripsethän Bettyllä on aika pitkät ja sellaiset piirretyt viivat vain kuten piirretyltä hahmolta voi odottaa. Laitoinkin sitten näitä mukaillessani irtoripset yläluomelle ja piirsin muutaman alaripsen nestemäisellä eyelinerillä. Tuli aika hauskan näköiset.

Ripset löytyivät Cypershopista ja jotain 6€:n luokkaa. En kyllä voi suositella, sillä liimaputkilo oli tyhjä. :(
Siinä olisi sitten kaikki Bettyn erikoisuudet, muuten tein aika "perus"meikin. Laitoin mustaa kajalia yläluomelle ja alaluomelle valkoista jonka laitoin myös hieman "ylilaitojen" jotta sain hiukan vielä pyöristettyä silmiäni. Tein myös kunnon mustat rajaukset silmiini nestemäisellä eyelinerillä jolla tein myös uudet kulmakarvani. Kulmakarvojen piirtäminen vaatii vakaita käsiä ja ne kannattaa myös hiukan hahmotella ennen varsinaista piistämistä. Itse painelin meikkikynällä pisteet linjalle johon kulma tulisi ja sitten seurasin vain merkkejä. Huulet punasin niin että piirsin itselleni korkeamman amorinkaaren ja laiton punaa kapemmalle alalle kuin omat huuleni ovat. Huulipuna pysyy paremmin kun huulet ovat kuivat ja hierot punan huuliin.

Valmis!
Lopuksi vielä punainen mekko, kultaiset rengaskorvikset sekä rannekoru ja vielä valkoinen sukkanauha jossa punainen sydän.

Kysykää ihmeessä lisää meikistä jos jotain jäi epäselväksi, päätin tällä kertaa jättää tavallisimmat asiat selittämättä ja kuvastakin kai näkee hiukan mitä on tehty.