torstai 14. helmikuuta 2013

Ystävänpäivää!

Hei vain taas ja oikein ihanaa ystävänpäivää! Hetki on taas mennyt viime postauksesta, anteeksi siitä, mutta yritetään taas. Olen päässyt töihin Taitokeskus Juseliukseen josta siirryn vielä Vimmaan kenties joskus huhtikuun paikkeilla. Mukavasti on mennytkin kaikenlaisia juttuja tehden ja ihmiset siellä ovat aivan ihania.

Varsinkin nyt kun käy töissä ihmisten ilmoilla joka päivä, niin olisi mukava ettei hiukset ole aivan liimaletillä. Jos sattuu jonakin aamuna kuitenkin käymään niin ettei ole aikaa tai energiaa pestä hiuksia ennen reissuun lähtemistä niin kannattaa kokeilla seuraavaa kikkaa. Meinaan maissitärkkelystä! En kyllä uskalla suositella tätä tummahiuksisille. Jos kuitenkin joku tummempi kokeilee niin kerrothan miten kävi. Jostain luin myös että tummalle sopisi ruisjauho, kertokaa ihmeessä myös kokemuksia tästä versiosta.

Suoraan sängystä nousseena ihana yöpaita päällä.
Eikös olekin paljon puhtaamman näköinen.



















Minulla maissitärkelys on siis toiminut todella hyvin. Olen ottanut käteeni hiukan tärkkelystä ja sitten ilmavasti levitellyt sitä hiuksiini pää alaspäin painettuna. Kannattaa aloittaa juuresta ja sitten tavallaan ravistella ja vetää sormia hiusten lävitse niin tärkkelys levittyy muuallekin ja ylimääräiset varisee pois. Lopuksi olen vielä hiukan harjalla vedellyt ylimääräisiä maissitärkkelyksiä pois. Tämä tekniikka toimii hyvin myös ihan vaan hiusten pieneen kohottamiseen.


2 kommenttia:

  1. No tosi hyvin vaikuttaa toimivan! Kuivashampoo on toiminut minun lähes mustiin hiuksiini, mutta en edes uskalla laittaa maissijauhoja hiuksiini. Olisin varmaan ihan harmaa :D

    VastaaPoista
  2. Ruisjauho toimii, mutta on ällömpää kuin sileät jauhot ja savi. Jos sitä jaa hiusteen juureen, se rapisee niskaan ja helteellä ei tunnu kyllä kivalta kulkea puurot päällä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.