sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Maijun ja Kismon arkea

Kismo herkuttelee mustikanvarvuilla ja koivun oksilla.
Tänään mulla on hyvä päivä ja se tarkoittaa tällä kertaa sitä että puhkun energiaa ja tekemisen iloa. Jopa siivous tuntuu mukavalta tänään. Olisikin tarkoitus tehdä kunnon kevätsiivous ja järjestää kaappeja ja kaikenlaista.

Kismolle haluaisin hankkia tyttöystävän, tätä varten Kismo pitäisikin käyttää lääkärillä. Kertokaa ihmeessä jos teillä on hyviä vinkkejä kaneja kastroivasta eläinlääkäristä Turussa ja mielellään ei sitä kaikkein kalleinta. Kismosta viisastuneena saa myös antaa vinkkejä kääpiöluppien kasvattajista. Kismoa kun ei oltu kovin paljon käsitelty eikä opetettu sisäsiistiksi niin haluaisin jostain paremmasta paikasta hankkia tyttökaverin.

Oikealla omaekoinen heinälaari jonka alla vessalaatikko.
Taas kerran haluan yrittää josko Kismo oppisi vessalle. Yritän nyt sellaista tekniikkaa että pidän Kismon häkissään mahdollisimman paljon, jolloin se (toivottavasti) tajuaa että ei olekaan kiva että pissitään ja papanoidaan pitkin häkkiä ja että nurkassa on sitä varten vessalaatikkokin. En siis aio pitää pikkuista koko aikaa häkissä, vaan vain osan päivästä. Tähän asti Kismo on saanut mennä koko ajan pitkin huushollia niinkuin tykkää ja saa tulevaisuudessakin. Pesen ahkeraan pissat ja papanat vessalaatikkoon ja pyyhin pissat etikkavedellä.

Kismo tykkää välillä järsiä häkin metallisia pinnoja ja nyt yritin ensimmäistä kertaa sivellä niihin sitruunamehua laimentamattomana josko se olisi sen verran ikävä maku ettei tekisi mieli enää järsiä. Ja kyllähän se on toimikin ainakin täksi hetkeksi. Jes!


Nyt olisi aika hakea taas kouluihinkin. Tiedän mitä haluan seuraavaksi opiskella ja toivoisin pääseväni oppisopimuskoulutukseen. Olen istunut jo tarpeeksi koulun penkillä yhteen menoon ja olisi ihana pitää välivuotta tai opiskella juuri oppisopimuksella jolloin saisin tehdä enemmän töitä. Mielestäni olen saanut aika hyvän oven väliin jalkani tällä hetkellä ja voisin hyvinkin saada kaupungilta oppisopimuspaikan. On hyvä että tutustun jo moniin ihmisiin sillä he ovat minun tulevaisuuden suhteita työmarkkinoilla.

Välivuosi ei olisi kovin mukava vaihtoehto kylläkään tällä hetkellä, sillä en halua tehdä siivoojan tms töitä ja tiedän tarkalleen mitä seuraavaksi haluan. Seuraava suunta olisi siis nuoriso- ja vapaa-ajanohjaajan tai yhteisöpedagogin koulutus. Ymmärtääkseni ovat sama asia(periaatteessa ainakin) mutta yhteisöpedagogi on AMK koulutus.

Tämmöistä minulle, mitäs sinulle? :)

1 kommentti:

  1. Kyllä tuo Kismo on niin suloinen <3 Toivottavasti se oppii laatikolle. Yksi minun edesmenneistä pupuista ei ikinä oppinut vaikka aloitin sen kanssa laatikkoharjoittelut heti kun sain sen. Se vaan tykkäs nukkua vessalaatikossa :D Kasvattajista en osaa sen paremmin sanoa kun että minä ainakin toivon että näkisin koko poikueen sekä molemmat vanhemmat. Silloin tietää että onko se oikeasti kääpiökani vai onko huijaaja. Samalla näkee elinolossuhteet ja miten kasvattaja käsittelee eläimiä.

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.