torstai 9. elokuuta 2012

Karitevoi/sheavoi

Karitevoi on aika superi ihonhoidossa. Itse en ole vielä kerinnyt paljoa kokeilemaan ainakaan sellaisenaan, mutta aikomus on. Etsin kuitenkin ensin tietoa jotta pääsen vauhtiin.
Karitevoita voi hyödyntää monellakin tavalla, katso lisää täältä.


Faktaa:
Karitevoin nimen karite tulee ranskankielestä ja shea englanninkielestä, kumpikin yhtälailla käytössä Suomenmaalla.

Karitevoi on kuivan ihon ylivoimaisesti paras kosteuttaja. Se sisältää A, E ja F-vitamiineja sekä ihoa ravitsevia rasvahappoja. Flavonoidit suojaavat ihoa UVsäteiltä(kerroin 4) ja niillä on myös antimikrobiaattisia(antimikrobinen, antimikrobiaalinen: pieneliöitä tuhoava tai niiden kasvua ja lisääntymistä estävä) ja tulehdusta ehkäiseviä ominaisuuksia. Elastisoiva, vahvistava, hoitava, kylmältä ja kuumalta suojaava, tervehdyttää rikkinäistä ja ärtynyttä ihoa. Karitevoi sopii hyvin myös allergiselle, atooppiselle ja psoriaattiselle iholle. Käytetään myös vauvojen ihonhoidossa sekä raskausarpien hoitoon ja ehkäisyyn. Karitevoi kuuluu kinteisiin öljyihin, se pysyy kiinteänä esim. jääkaapissa säilytettäessä ja muuttuu nestemäiseksi lämpimässä. Omasta mielestäni voi ei tuoksu juuri millekään.

Karitevoi EI SAA OLLA valkaistua eikä muuten kemiallisesti prosessoitua tai se ei sisällä enäää tärkeimpiä kosteuttavia ja hoitavia ainesosia!
Frantsilan karitevoista valmistettu vartalovoi.

Karitevoita valmistetaan Afrikassa kasvavan uhanalaisen voipuun pähkinöistä. Afrikan naiset ovatkin käyttäneet karitevoita kauneudenhoitoon jo vuosisatojen ajan.

Karitevoin valmistus:
"Suurin osa sheavoista valmistetaan edelleen perinteisillä työvoimaintensiivisillä menetelmillä. Tuoreet sheapähkinät kuoritaan esiin hedelmälihan sisältä. Kuoritut pähkinät murskataan, paahdetaan ja jauhetaan. Rasva erotetaan lisäämällä paahdettuun pähkinäjauhoon kuumaa vettä, jolloin rasva ja vesi erottuvat toisistaan. Kuidut ja poistetaan ja voita kuumennetaan kunnes kaikki vesi on haihtunut ja voi on riittävän puhdasta." Lainaus täältä.

FLOW:n karitevoista valmistettu voide.


Itse ajattelin kokeilla kuivaan ja kutisevaan päänahkaani kuohutettua karitevoita kun ei tunnu öljyhoito purevan. Ohjeen löysin täältä. Lupaan kertoa tarkemmin kun ryhdyn puuhaan. :)

Karitevoita voi sellaisenaan(ei siis voiteeksi jalostettua vaan täyttä tavaraa) voit ostaa mm. netistä Pienestä tuoksukaupasta sekä FLOW kosmetiikan nettikaupasta. Joistakin luonnontuotekaupoistakin saattaa löytyä. Mm. FLOW kosmetiikka ja Frantsila myyvät myös valmiita karitevoista voiteiksi jalostettuja tuotteita.

Öljyhoito hiuksille ja hiuspohjalle


Jos hiuksesi ovat kuivat ja sähköiset tai hiuspohjasi kuiva, hilseilevä ja kutiseva voit hoitaa sitä öljyillä. Öljynä voit käyttää esim. oliivi- tai kookosöljyä, voit tehdä myös sekoituksia.

Jos haluat hoitaa vain kuivia hiuksia, ota hiukan valitsemaasi öljyä ja hiero molempiin käsiin. Työstä öljy käsistäsi hiuksiisi. Kampaa hiuksesi jotta öljy levittyy kunnolla. Varo laittamasta liikaa öljyä tai hiuksesi jäävät pesun jälkeen helposti "liimaletiksi".

Jos haluat hoitaa myös hiuspohjaa saat öljyn levitettyä helposti seuraavalla tavalla. Laita öljy esim. teekuppiin tai muuhun vastaavanlaiseen kippoon josta sitä on helppo ottaa sormin. Tee ensin hiuksiisi jakaus jos sinulla ei sitä jo valmiiksi ole. Ota öljyä sormillasi ja hiero jakaukseen, tee uusi jakaus n. sentin tai kahden päähän ja hiero taas öljy jakaukseen. Jatka näin koko hiusalan ja kampaa hiuksesi lopuksi niin saat öljyn levittymään myös hiuksiisi.

Öljyn levittämisen jälkeen olisi hyvä odotella ainakin muutama tunti ennen pesua, mieluiten vaikka yön yli, suojaa hiuksesi tällöin suihkumyssyllä. Hoidon jälkeen pese hiuksesi normaalisti, joudut pesemään ainakin kahteen tai kolmeenkin kertaan. Jos käytät luonnollisia shampoita voit joutua toistamaan pesun montakin kertaa, sillä nämä eivät pese yhtä rajusti kuin "kaupan shampoot". Jos sinulla kuitenkin on mahdollisuus niin pese ensin hiukset kaupan shamppoolla hiuspohjaa vältellen ja sitten luonnollisella shampoolla hiuspohjaa myöten. Toista luonnollisella shampoolla pesu ainakin kaksi kertaa. Näin et revi hiuspohjasta kaikkea juuri tekemääsi öljyhoitoa, mutta saat puhtaat hiukset. Kannattaa toki itse hiukan kokeilla montako pesua tarvitsee ja saako pelkällä luonnollisella shampoolla hiuksista puhtaan näköiset, se kun voi vaihdella hiukan shampoon merkin ja öljyn mukaan.

Öljyhoito kannattaa toistaa muutaman kerran pian edellisen hoidon jälkeen niin saa paremman lopputuloksen.

Kotikosmetiikan säilyminen

Aina välillä kotikosmetiikan ohjeissa on merkittynä säilyvyys ja joskus ei ja ainakin alkuaikoina sain hiukan ihmetellä ja mietiskellä että kauanko sitä voidetta ja ylijäänyttä kasvonaamiota sitten uskaltaa säilyttää ja missä. En ole vieläkään mikään ekspertti, mutta voin ainakin joitain vinkkejä aiheesta antaa. Kotikosmetiikassa käytetään paljolti ihan keittiönkaapeista ruuan valmistukseen löytyviä aineita, joista jotkut säilyvät paremmin ja jotkut huonommin. Laitan joihinkin resepteihin myös säilyvyydestä tietoa, mutta niitä ei aina kannata orjallisesti noudattaa, sillä olosuhteet vaihtelevat joka keittiön välillä. Myös se miten tuotetta käyttää, kuten ottaako sormilla suoraan purkista vai jonkun apuvälineen kanssa, vaikuttaa tuotteen bakteeritasoon.

Kuten ruuan, myös kotikosmetiikan kanssa kannattaa noudattaa järjestystä jossa ensin katsotaa sitten haistellaan ja kenties maistellaan tai ainakin kokeillaan koostumusta ja jos tuote on läpäissyt kaikki kohdat niin sitä voi melko turvallisesti käyttää. Joidenkin tuotteiden kanssa ei välttämättä osaa sanoa onko se vielä käyttökelpoista vai ei, mutta siksi kannattaa laittaa päivämäärät kaikkiin purkkeihin joita uskoo säilyttävänsä hiukankin pidempään. Tällöin voi maalaisjärjen avulla miettiä kannattaako tuotetta iholleen vielä laittaa vai ei. Itse suosin myös pieniä satseja jolloin tuotteet tulee käytettyä nopeammin loppuun eikä tarvitse niin paljoa ihmetellä saati heittää pois.

Tyhjät lasipurkit ja voidepurnukat ovat hyviä säilytysastioita. Purkkeja voi myös ostaa.

Vesi pohjaiset voiteet kannattaa säilyttää jääkaapissa sillä ne säilyvät huonommin kuin öljypohjaiset. Eli jos(esim.) voiteessa on hiukankin vettä, huonontaa se sen säilyvyyttä sillä bakteerit tykkäävät enemmän vedestä. Erityisesti vesipohjaiset tuotteet kannattaa laitta tiiviskantiseen purkkiin.

Öljypohjaisia tuotteita esim. voiteita tehdessä on mahdollista käyttää nestemäisiä sekä kiinteitä öljyjä. Kiinteitä öljyjä käyttäessä voi voiteen säilyttää jääkaapissa, jolloin voide tulee kiinteämmäksi öljyn jähmettyessä, tai huoneenlämmössä, jolloin voide on nestemäistä. Säilyvyyden kannalta lämpötilalla ei ole merkitystä, vain omilla mieltymyksillä.

Kasvonaamioissa käytetään paljon kananmunaa, maitoa, kermaa, jogurttia ja muita jääkaapista löytyviä aineita. Jos tuotteessa on jääkaapissa säilytettäviä elintarvikkeita, kannattaa siis valmis tuotekin säilyttää jääkaapissa. Tällöin hyvänä nyrkkisääntönä voisi olla vaikka max. viikon sälytysaika.

Hedelmiä ja vihanneksia sisältävät naamiot ja muut tuotteet pitäisin myös jääkaapissa ja n. viikon verran. Vaikka hedelmiä säilytetäänkin paljon huoneenlämmössä, niin paloteltuina ja toisiin aineisiin sekoitettuina ne saattavat pilaantua herkemmin tai ainakin tummentua ja muuttua epämiellyttäviksi hyvinkin nopeasti.

Kannattaa säilyttää vanhat huulurasvahylsyt, suihkepullot ja muut pienet purkit.
Loppujenlopuksi olet kuitenkin itse vastuussa käyttämästäsi kotikosmetiikasta, joten maalaisjärki on hyvä apu tässä asiassa. Ollaan mieluummin hieman liian varovaisia ja tehdään pieniä annoksia, kuin että käytetään tuotetta niin kauan kuin joku on sen sanonut säilyvän vaikkei se niin vasta tehdyltä enää näytäkään.

Hiuslakkaa appelsiinista ja sitruunasta

Löysin joskus tällaisen ohjeen luonnolliselle hiuslakalle. En käytä hiuslakkaa oikeastaan ollenkaan, mutta joskus olisi hyvä olla sitäkin varoiksi. Ohje on tosi helppo, eivätkä määrät ole niin tarkkoja. Pullona käytin vanhaa desinfiointiaineen suihkepulloa. Pienissä kokeiluissani lakka piti ainakin omaan tarpeeseen ihan hyvin. Kannattaa itse kokeilla onko lakka tarpeeksi jytyä itselle. Lakan pitävyys luultavasti vaihtelee riippuen siitä kuinka paljon seoksesta on vettä, eli kuinka kauan on keitellyt ja paljonko on hedelmiä suhteessa veteen laittanut. Harjatessa lakan pitävyys häviää kuten myös tuntu ja mahdollinen "näkyminen". Vesipohjaiseksi seokseksi lakan kuivumisaika on pidempi kuin tavallisilla jotka kuivuvat melkein saman tien. Kuitenkin määrä vaikuttaa tässäkin, jos laitat paljon lakkaa kestää kuivuminenkin pidempään, eikä pito välttämättä ole sen parempi.

Mehuja ei mene hukkaan kun pilkot hedelmät suoraan kippoon.
Appelsiini ja sitruuna keittymässä ja keittiössä leijuu ihana tuoksu.

Tarvitset:
puolikas appelsiini
puolikas sitruuna
n. 3dl vettä

1. Pilko appelsiinin ja sitruunan puolikkaat paloiksi.
2. Keitä vesi kiehuvaksi ja laita appelsiinin ja sitruunan palat veteen.
3. Keitä kunnes noin puolet vedestä on haihtunut.
4. Anna jäähtyä, siivilöi ja pullota.


Hyvä yritys nenäliinalla, mutta ensikerraksi hankin kyllä harsoa...

Jos seos jää liian paksuksi ja tahmeaksi laimenna sitä vedellä sopivaksi. Säilytä seosta jääkaapissa, tai lisää siihen n. 2rkl alkoholia(esim. vodka) säilöntäaineeksi. Alkoholilla terästetty seos säilyy huoneenlämmössä n. 2 viikkoa. Jääkaapissa säilytetty seos voi ajan saatossa tehdä pohjaan sakkaa.

Aknen kanssa kamppaileville

Jos kärsit aknesta ja olet valmis mahdollisesti muuttamaan tapojasi saadaksesi paremman ihon suosittelen englanninkielistä blogia nimeltään The Love Vitamin. Blogin kirjoittaja, Tracy, on itse selättänyt aknen ja kertoo mielellään mikä hänellä on akneen auttanut ja neuvoo miten sinäkin voit siinä onnistua. Blogissa käsitellään terveellisiä elämäntapoja monelta kantilta, ruokatottumuksista shamppoottomuuteen ja arjen valintoja. Videoita löytyy sekä blogista että youtube:sta, blogissa kuitenkin aina tarkemmin ja enemmän tietoa kuin pelkissä videoissa.

 Tässä pieni esittely-video.

Olen Tracyn kanssa samaa mieltä siitä että kasvoja(ja muutenkin kehoa) ei pitäisi pestä liikaa ja liian rajusti. Kuitenkin kotikosmetiikka antaa pientä iloa ja hemmottelun mahdollisuuksia niinkin arkiseen puuhaan kuin peseytyminen :)

Ruusuvettä ja koivunlehtiä

Mari Kiistalan kirjoittama Ruusuvettä ja koivunlehtiä-kirja on ihana pieni-suuri pakkaus reseptejä ja tietoa mahtavilla nimillä höystettynä. Tämä opus on myös ensimmäinen kotikosmetiikkaan liittyvä kirja johon itse olen aikoinaan tutustunut. Kirja on ihan näppärä, koska siinä on kerrottu luonnontuotteiden(mm. öljyjen ja ruuanlaitossa käytettävien tuotteiden), sekä yrttien vaikutustavoista. Reseptit on jaettu mukavasti kasvojen, käsien, hiusten ja jalkojen hoitoihin sekä erikoisiin hoitoihin(mm. kylpysuoloja) ja tuoksuihin. Reseptejä löytyy sekä ihan aloittelijan että kokeneemmankin raaka-aine arsenaaliin sopivia.

Kirja löytyi melko pienenkin paikkakunnan kirjastosta, joten luulen sen olevan monen löydettävissä omista kirjastoistaan.


Juuri tästä kyseisestä kirjasta keksin kuoria kasvoni sokerilla. Aloitin kirjan mukaisella ohjeella jossa sekoitetaan hunajaa ja hienoa sokeria, josta sitten jossain vaiheessa vaihdoin sokeriin ja oliiviöljyyn.

Olen nyt lähiaikoina kokeillut myös voide-reseptiä ja ihastuin siihen!

Ranskalainen kauneusvoide, kaikille ihotyypeille:
1 rkl manteliöljyä
2 rkl kookosöljyä
2 tippaa omenaviinietikkaa
pisara tai kaksi eteeristä tuoksuöljyä mielen mukaan(ruusua, laventelia, piparminttua, sitrusta)

Sulata manteli. ja kookosöljy kattilassa vesihauteessa. Lisää joukkoon viinietikka sekä pisara tai kaksi mielituoksuasi. Vatkaa kunnes seos viilenee voidemaiseksi. Purkita ja säilytä viileässä.

Mustapäät, No Thanks!

Itselläni on ollut jo ties kuinka kauan mustapäiden täyttämä nenä, mutta eipä ole enää! :) Tämä taianomainen aine on sitruuna. Kyllä, sitruunalla on desinfioiva vaikutus joten mikä sen parempi tuote mustapäiden kohtaloksi.

Itse tein ensin kasvojen höyrytyksen jolla sain ihohuokoset aukaistua. Heti tämän jälkeen pyyhin kasvoni, erityisesti mustapäiden valloittamat alueet, vähintäänkin huoneenlämpöiseen sitruunamehuun kastetuilla vanulapuilla. Lopuksi huuhtelin kasvot kädenlämpöisellä vedellä. Pesun jälkeen kasvot kannattaa kosteuttaa haluamallaan tavalla. Eron huomasi heti ensimmäisellä kerralla! :)

Pieni varoituksen sana lienee kuitenkin paikallaan. Sitruuna on aika vahvaa tavaraa joten herkkähipiäisten kannattaa olla varovaisia. Sitruuna myös altistaa hieman enemmän auringonvalolle. Mielestäni tätä ei kannata, eikä tarvitsekaan tehdä päivittäin, ehkä enemmänkin viikottain tai silloin kun siltä tuntuu.

Käytin tätä metodia muutaman kerran varmaan parin viikon aikana jolloin sain mustapääni häviämään. Tästä on nyt vähintään pari kk enkä ole huomannut mitään tarvetta käyttää uudelleen, eli aika toimivaa. :)