torstai 9. elokuuta 2012

Ruusuvettä ja koivunlehtiä

Mari Kiistalan kirjoittama Ruusuvettä ja koivunlehtiä-kirja on ihana pieni-suuri pakkaus reseptejä ja tietoa mahtavilla nimillä höystettynä. Tämä opus on myös ensimmäinen kotikosmetiikkaan liittyvä kirja johon itse olen aikoinaan tutustunut. Kirja on ihan näppärä, koska siinä on kerrottu luonnontuotteiden(mm. öljyjen ja ruuanlaitossa käytettävien tuotteiden), sekä yrttien vaikutustavoista. Reseptit on jaettu mukavasti kasvojen, käsien, hiusten ja jalkojen hoitoihin sekä erikoisiin hoitoihin(mm. kylpysuoloja) ja tuoksuihin. Reseptejä löytyy sekä ihan aloittelijan että kokeneemmankin raaka-aine arsenaaliin sopivia.

Kirja löytyi melko pienenkin paikkakunnan kirjastosta, joten luulen sen olevan monen löydettävissä omista kirjastoistaan.


Juuri tästä kyseisestä kirjasta keksin kuoria kasvoni sokerilla. Aloitin kirjan mukaisella ohjeella jossa sekoitetaan hunajaa ja hienoa sokeria, josta sitten jossain vaiheessa vaihdoin sokeriin ja oliiviöljyyn.

Olen nyt lähiaikoina kokeillut myös voide-reseptiä ja ihastuin siihen!

Ranskalainen kauneusvoide, kaikille ihotyypeille:
1 rkl manteliöljyä
2 rkl kookosöljyä
2 tippaa omenaviinietikkaa
pisara tai kaksi eteeristä tuoksuöljyä mielen mukaan(ruusua, laventelia, piparminttua, sitrusta)

Sulata manteli. ja kookosöljy kattilassa vesihauteessa. Lisää joukkoon viinietikka sekä pisara tai kaksi mielituoksuasi. Vatkaa kunnes seos viilenee voidemaiseksi. Purkita ja säilytä viileässä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.