sunnuntai 20. tammikuuta 2013

Kiharaisten valmistelua

 Omaan ihan piikkisuorat hiukset ja silloin tällöin niitä haluan kihartaa. En omaa mitään kiharrinta tms. laitetta osaksi senkin takia ettei hirveästi houkuttele hiusten kärvistely kuumilla raudoilla. Olenkin käyttänyt mm. papiljotteja, joka tuntuu olevan hiukan unohtunutta jo kaikkien näiden kihartimien sun muiden rautojen aikana.

Lisää kuvateksti
 Mulla on yleensä sellanen rutiini tässä hommassa että suihkun jälkeen kuivaan hiukset pyyhekuiviksi ja laitan jakauksen paikoilleen. Sitten alan levittämään muotovaahtoa aina pieneen osaan hiuksista joihin laitan rullat ja sitten seuraavaan kohtaan ja niin edelleen. Olen sen verran hidas laittamaan rullia että jos laittaisin heti pään täyteen muotovaahtoa se kerkeisi kuivamaan ennen kuin olisin edes puolet päästä rullaillut. Kiinnitän rullat yleensä hiuspinneillä, mutta nyt innostuin muutamassa kohtaa kokeilemaan myös noita tikkuja.

Ongelmana on välillä ollut hiusten pitkä kuivumisaika rullissa joten laitoinkin ne jo edellisenä iltana. Mutta kuinkas kävikään, hiukset kuivuivat jo illan aikana. Oli kyllä ihan hyvä, koska nukkuminen rullat päässä on erittäin epämukavaa. Päädyinkin siis poistamaan rullat, mutta säilyttämällä hiukset "kihararullina" pinnien avulla. Näin sain nukkua yöni aivan rauhassa.



Aamulla sain avata ja harjata hiukseni edustuskuntoon. Kyllähän niistä ihan hyvät tuli, eniten pidin tuosta otsan yli menevästä kierteestä.

En ole tottunut noin punaisiin huuliin ja tuntuu hieman hassulta, mutta eivät kai ne niin pahalta näytä?

Pinnit tuntuvat ainakin minulla monasti hävittämään toisen muovisen pyöristyksensä. Siis sen pienen muovipallukan joka estää ihon raapimisen. Etsinkin rullailun jälkeen kaikki pinnit joista niitä pyöristyksiä puuttui ja päätin kokeilla niiden korjausta, uudella lelullani, liimapyssyllä.

Pinnien suorasta päästä on muoviset pyöristykset tippuneet.

 Tämä olikin haastavampaa kuin aluksi ajattelin. Sain pinnini käyttökelpoisisksi, mutta jälki ei ollut kovin kummoista. Näiden päidenhän ei pitäisi mihinkään käytössä näkyä ja ne ovat toimivat joten olen hyvin tyytyväinen.

Tässä korjatut pinnit.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.