keskiviikko 30. tammikuuta 2013

Lanoliini ja glyseriini

 Lanoliini
"Lanoliini on "villarasvaa", joka on kemiallisesti vahan kaltaista. Sitä tuottavat villaeläimet, kuten lampaat, ja sitä erittävät niiden talirauhaset. Lanoliini toimii eläimillä vesieristeisenä kerroksena, joka auttaa lampaita karistamaan veden turkiltaan." Wikipedia. Niin selkeästi ja ytimeikkäästi kerrottu etten alkanut muokkaamaan uudelleen vaan päätin vain kopioida tänne.

Lanoliinia voidaan käyttää imetysaikana estämään ihon kuivumista ja haavautumia. Lanoliinilla on pehmentäviä, hypoallergeenisia ja bakteerien vastaisia vaikutuksia. Käytetään ihon rauhoittamiseen, hoitamaan rohtuneita huulia, vaippaihottumaan, kuivan ja kutisevan ihon hoitoon.

Tuoksu on, mutta ei ole vahva eikä paha, en osaa selittää tuoksua. Koostumukseltaan lähelle hunajaa, tahmeaa ja hieman jämäkkää. Väriltään myös aika hunajaisen keltaista.


 Glyseriini
 Käytetään mm. hammastahnoissa, voiteissa ja tupakassa kosteutta sitovana aineena. Voidaan käyttää myös saippuakuplien vahvistajana. Maultaan glyseriini on makeaa ja koostumus nestemäistä. Tuoksua en ole huomannut ja väriltään se on kirkasta.

Pienen Tuoksukaupan glyseriini on kasvipohjaista.


5 kommenttia:

  1. Utelias kun olen niin meinaatko laittaa näitä voiteisiin. Paras huulivoide jonka tein sisältää vähän lanoliinia. Harmi vaan etten kirjoittanut ohjetta ylös.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myöskin uteliaana meinasin ainakin kokeilla. Yhteen uuteen voiteeseen jo laitoinkin hieman lanoliinia ja glyseriiniä olen joskus aikaisemmin käyttänyt hieman. Täytyisi vaan ruveta oikeasti etsimään sitä itselle mieluisinta voidereseptiä.

      Poista
  2. Itse ostin juuri kasvisglyseriiniä iHerbistä ja olen aika ahkerasti käyttänyt nyt noin viikon ajan eri tarkoituksiin. :) Blogasin myös aiheesta eilen.

    VastaaPoista
  3. Hei, uusi, juuri aloittanu blogaaja tässä terve! Oikein hyvät ja selkeät sivut on mielestäni nämä sinun sivusi, joihin sattumalta törmäsin ja muutamat ohjeista menee kyllä kokeiluun! :)

    VastaaPoista

Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.